Adamson-Ericin stipendi 2019

Viron taidemuseo
Adamson-Ericin museo
Lions Club Tallinn Hansa
Lehdistötiedote
16.8.2019

 

Adamson-Ericin nimeä kantavan, nuorelle taiteilijalle myönnettävän stipendin on vuonna 2019 saanut Ruudu Ulas. Stipendin luovutustilaisuus pidetään perjantaina 16.8. klo 16.00 Adamson-Ericin museossa Tallinnassa.

Voittaja valittiin tiukassa kisassa eri aloja edustavien nuorten taideopiskelijoiden välillä. Lions Club Tallinn Hansan perustamaa stipendiä voivat hakea kaikki Virossa tai ulkomailla maisterin- tai tohtorintutkintoa suorittavat taideopiskelijat, joilla on Viron kansalaisuus. Stipendiä haki lähes 20 virolaisissa ja ulkomaisissa korkeakouluissa opiskelevaa nuorta.

Adamson-Eric (1902–1968). Koristelaatta. 1968. Viron taidemuseo

Adamson-Eric (1902–1968). Koristelaatta. 1968. Viron taidemuseo

Adamson-Ericin museon johtaja Ülle Kruus kommentoi päätöstä seuraavasti: ”LC Tallinn Hansa on kahdeksan vuoden ajan aktiivisesti osoittanut arvostustaan Viron nuorten lahjakkuutta kohtaan vuonna 2011 perustamansa stipendin kautta. Lautakunnan päätöksellä stipendi on tänä vuonna myönnetty Ruudu Ulasille. Hän tosin opiskelee tällä hetkellä Viron ulkopuolella Royal College of Art -oppilaitoksessa Lontoossa, mutta toivon todella, että arvokas voitto ja 2500 euron arvoinen Adamson-Ericin stipendi innostavat häntä osallistumaan aktiivisesti kotimaan taide-elämään.”

LC Tallinn Hansan puheenjohtaja Eve Kingsepp lisäsi: ”On erittäin ilahduttavaa todeta, että Viron nuoret taiteilijat tuntevat jatkuvaa kiinnostusta Lions Club Tallinnan myöntämään stipendiin, mitä osoittaa hakijoiden suuri määrä. Vaikuttaa siltä, että stipendi on merkittävä nuoren taiteilijan itsensä toteuttamisen ja taiteellisen kehityksen kannalta. Toivotamme Ruudu Ulasille runsaita ja lennokkaita ideoita päämääriensä toteuttamisessa.”

Adamson-Ericin stipendin ovat aiemmin saaneet Sylvia-Johanna Annus (2012), Ulla Juske (2013), Ats Nukki (2014), nuorten taiteilijoiden kollektiivi Rundum (2015), Juss Heinsalu (2016), Anna Kaarma (2017) ja Darja Popolitova (2018).

 

Katso Adamson-Ericin stipendin 2019 voittajan portfoliota (PDF).

Lisätietoja:

Ülle Kruus
Viron taidemuseo
Adamson-Ericin museon johtaja
+372 644 5838, + 372 5343 9678
ylle.kruus@ekm.ee

Eve Kingsepp
LC Tallinn Hansan puheenjohtaja
+ 372 520 2123