Taidemuseo Kumussa avautuu Ülo Soosterin hänen tarttolaisen ystäväpiirinsä (Tartu sõpruskond) näyttely.

Viron taidemuseo
Taidemuseo Kumu

1.11.2014

Lehdistötiedote

5. joulukuuta lähtien taidemuseo Kumussa voi tutustua viimeisistä pallaslaisista koostuneen Tartu sõpruskond -ryhmittymän ja Moskovan maanalaisen taiteen legendan Ülo Soosterin väliselle kanssakäymiselle omistettuun näyttelyyn Tartu sõpruskond ja Ülo Sooster. Näyttelyssä on esillä Valve Janovin (1921–2003), Silvia Jõgeverin (1924–2005), Kaja Kärnerin (1920–1998), Lembit Saartsin (1924), Ülo Soosterin (1924–1970), Lüüdia Vallimäe-Margin (1925–2004) ja Heldur Viiresin (1927) töitä.

Ülo Sooster on yhä uudelleen kuvattu suurena yksinäisenä, mutta tämän neuvostoajan legendaarisimman virolaistaiteilijan elämässä ja taiteessa oli merkittävä sija myös taiteilijaystävillä Tartossa, Moskovassa ja Tallinnassa. Näyttelyn keskiössä on Ülon ja hänen opiskeluaikaisten tarttolaisystäviensä välinen kanssakäyminen ja sen synnyttämä, tähän saakka aliarvioitu ideoiden kierto 1950-luvun lopulla ja 1960-luvulla, jolle ajoittui sekä Tartu sõpruskond -ryhmän että vuonna 1970 nuorena kuolleen Soosterin taiteellinen huippu.

Näyttelyyn liittyy samanniminen kirja, jossa Tartu sõpruskond -ryhmän ja Ülo Soosterin elämää ja tuotantoa valaisevat taiteentutkija Liisa Kaljula ja antropologi Francisco Martínez ja jonka suunnittelusta vastaa graafinen suunnittelija Tuuli Aule. Kirja käynnistää samalla taidemuseo Kumun uuden, 4. kerroksen B-siiven näyttelyitä säestävän julkaisusarjan ”IV B. Täydennyksiä neuvostoajan taidehistoriaan.”
Suuri osa näyttelyssä esillä olevista ja kirjassa mainituista töistä ei päätynyt yleisön nähtäväksi 1960-luvulla, vaikka ne nykyään kuuluvat sekä Tallinnan että Tarton taidemuseon kokoelmiin samoin kuin kuuluisaan Norton Dodgen nonkonformistisen taiteen kokoelmaan New Jerseyssä.

Näyttely on samalla kunnianosoitus taiteilijoiden kodeille, jossa tuohon aikaan kokoonnuttiin ja juhlittiin, mutta myös tehtiin, nautittiin ja säilytettiin taidetta, jonka kuulumista Viron sodanjälkeiseen taideuudistukseen kukaan ei nykyään enää hevin epäile. Näyttelyn konseptuaalisesta suunnittelusta vastaa Flo Kasearu, Köler Prizella palkittu nuori virolainen taiteilija ja Flo Kasearun kotimuseon toteuttaja.

Näyttelyn visuaalit ovat Viron taidemuseon digitaalisessa kokoelmassa:

Näyttely Tartu sõpruskond ja Ülo Sooster on esillä taidemuseo Kumun 4. kerroksen B-siivessä 29.3.2015 saakka.

Lisätietoja:
Liisa Kaljula
näyttelyn kuraattori
puh. +372 5294 308, +372 602 6046
liisa.kaljula@ekm.ee