fbpx

Haku

Ants Laikmaa. Vigala ja Capri 11.9.2015 – 17.2.2016

Ackermanni digitund

Ants Laikmaa. Vigala ja Capri

3. kerros, B-siipi
Taidemuseo Kumu kutsuu tutustumaan virolaisen taiteen klassikon Ants Laikmaan taiteeseen. Näyttely ”Ants Laikmaa. Vigala ja Capri” avataan 11. syyskuuta.

Ants Laikmaa (1866–1942) on painunut syvälle Viron kulttuurimuistiin taiteilijana, taide-elämän organisoijana ja opettajana. Usein häntä kuvataan asialleen omistautuneeksi kulkuriksi. Myös suurimman osan parhaista luomisvuosistaan Laikmaa vietti ulkomailla: Suomessa, Italiassa, Pohjois-Afrikassa ja muuallakin.

Vigala ja Capri -näyttely kuvaa kahden vastakkaisen avainsanan kautta Laikmaan taiteilijapersoonaa ristiriitaisena, mutta toisaalavastakohtia ainutlaatuisesti yhdistelevänä luonteena. Näyttelyssä esitellään samalla myös Laikmaan taiteilijantien merkittävimpiä tapahtumapaikkoja. Laikmaan taide perustuu suurelta osin kahtalaisuuteen – hän viipyy ajatuksissaan ja teoksissaan sekä tällä että toisella puolella, sekä kotoisissa oloissa että avarassa Euroopassa. Laikmaan taiteeseen kuuluu syvä yhteys kansallisiin teemoihin ja kunnioitus historiaa ja perinnekulttuuria sekä virolaista kansaa kohtaan oman kulttuurin säilyttäjänä. Myös Laikmaan työt kertovat syntetisoivasta lähestymistavasta, jossa sekoittuvat klassiset perusperiaatteet ja vapaammin hengittävän uudistusmielisen taiteen vaikutus. Laikmaan töiden tekniikkaa on myös syytä painottaa: Laikmaa oli aikakauden huomattavimpia pastellimaalareita Euroopassa.

Laikmaan empaattisuus ja sympatia erilaisia ihmisiä kohtaan oli arvo, joka puhuttelee edelleen myös meidän aikamme ongelmissa ja keskusteluissa. Hänen taiteessaan on myös synkempiä tunnelmia, mutta päällimmäiseksi jäävät ennen kaikkea värien elämänilo, hetkessä elämisen arvostus ja rakkaus ihmiseen.

Kiitämme: Telia, Viron kulttuurirahasto, Haapsalun ja Läänemaan museot -säätiö

Lisätietoja:
Liis Pählapuu
kuraattori
+372 53881439

Ants Laikmaa. Beduiinityttö (Rebekka). 1911. Viron taidemuseo