fbpx

Haku

Maisemien matkassa. Värnikin perheen kokoelma 25.6.2022 – 30.9.2022

Tarton kaupunginmuseo
Oskar Kallis. Suomalainen maisema. 1913. Värnikin perheen kokoelma
Näyttelyt

Maisemien matkassa. Värnikin perheen kokoelma

Külli ja Peeter Värnikin taidekokoelman kulmakivenä on 1999 merkittävää perhetapahtumaa juhlistamaan hankittu Aleksander Vardin maalaus Syksy. Vaikka perheellä oli aiemminkin ollut taideteoksia, lähinnä 1900-luvun viimeiseltä neljännekseltä, kokoelmaa luotaessa tehtiin tietoinen päätös keskittyä 1900-luvun ensimmäisen puoliskon taiteilijoihin, jotka liittyivät taidekoulu Pallakseen.

Kokoelman jokainen teos on valittu tietoisena siitä, että sen kanssa eletään joka päivä, sen kanssa jaetaan tila ja energia. Eero Epner on kirjoittanut, että ennen toisen maailmansodan syttymistä Pallaksen koulukunnan taide virolaisissa kodeissa ei ollut elitistinen ilmiö. Ado Vabben, Aleksander Vardin ja toisten sen ajan nykytaiteilijoiden teokset koristivat lukuisia asuntoja. Taiteen keskellä ja taiteen kanssa asuminen oli kulttuuria arvostavassa elämäntavassa normi. Niinpä voi sanoa, että Värnikin perheen kokoelman teokset ovat päässeet takaisin luonnolliseen kontekstiinsa – rikastamaan ja jalostamaan elinympäristöä esteettisesti. Tartossa esillä olevaan näyttelyyn liittyy vielä toinenkin kotiin pääsemisen ulottuvuus: teokset – monet niistä ovat maisemia Tarton ympäristöstä ja Etelä-Virosta – pääsevät takaisin synnyinpaikkaansa.

Näyttely on Viron taidemuseon toimipisteessä Mikkelin museossa marraskuusta 2020 maaliskuuhun 2021 esillä olleen näyttelyn laajennettu, paikkasidonnaisesti uudistettu versio.

Kuraattori: Kerttu Männiste (Viron taidemuseo)
Näyttelyarkkitehtuuri ja graafinen suunnittelu: Exporabbit