Taidemaalari Tõnis Saadojan yksityisnäyttely Korkeus merenpinnasta on osa museon ympäristöaiheista ohjelmaa Taidetta antroposeenin aikakaudella kesällä 2023.
Näyttelyn keskiössä on italialaisen transavantgarden ja 1980-luvun puolivälissä Rühm T:n perustaneiden virolaistaiteilijoiden taiteen dialogi, jonka avainsanoja olivat maalaustaide ja vastakohtaisuus.
teamLab edustaa taidesuuntaa, joka ylistää 2000-luvun alun teknologiaa ja sen potentiaalia luoda harmoniaa kehon ja mielen sekä ihmisen ja luonnon välille.
Näyttely käsittelee Viron taiteen historiaa ja nykyaikaa ympäristökriittisestä näkökulmasta ja tutkii taiteen olemassaolon mahdollisuutta ja tarpeellisuutta ympäristökriisin aikakaudella.
Berliinissä työskentelevän taiteilijan Jeremy Shaw’n laajamittainen video-, ääni- ja valoinstallaatio, joka vie meidät kauas tulevaisuuteen, ihmisenjälkeiseen aikaan.
Taidemuseo Kumu on kutsunut kumppanikseen poikkeustilaa ikuistamaan taiteilija Flo Kasearun, joka on aikaisemmissa töissään käsitellyt herkästi ja osuvasti sekä ihmisiä että instituutioita.