fbpx

Haku

Avaldatud 10.3.2023 | 15.11

Nigulisten museossa voi nyt nousta torniin ja skydeckille uudella hissillä

""
Näkymä Nigulisten tornista. Viron taidemuseo

Viron taidemuseon Nigulisten museon uusi lasihissi ja skydeck avataan kirkontornissa 11.3. Lähes vuoden kestäneiden kunnostustöiden jälkeen vieraat pääsevät ensi kertaa tutustumaan keskiaikaiseen kirkontorniin. Kolmen kerroksen läpi kulkeva hissi vie skydeckille, josta avautuu ainutlaatuinen näkymä neljään ilmansuuntaan – Tallinnan kaupunkiin ja Tallinnanlahdelle.

Kunnostustyöt ovat aiheuttaneet muutoksia myös museon perusnäyttelyyn. Uutta on Pienen kappelin toisessa kerroksessa avautuva uusi näyttelytila eli galleria.

Laajojen rakennustöiden aikana valmistunut hissi ja skydeck ovat Virossa ainutkertaiset. Uudistustöissä on huomioitu myös kävijät, joilla on erityistarpeita, ja kaikki halukkaat pääsevät huipulle hissillä. Kävijöille avataan myös vanhat porraskäytävät, joita noustessa voi tutustua keskiaikaisen tornin arkkitehtuuriin ja kirkonkelloille omistettuun näyttelyyn.

Viron taidemuseon suurhanke – Nigulisten tornin kunnostus ja hissin rakentaminen, Pienen kappelin lisäkerros, rakennuksen kasvojenkohotus ja uuden tekniikan asentaminen – sai Viron taidemuseon pääjohtajan Sirje Helmen mukaan alkunsa abstraktista ajatuksesta mennä hissillä torniin ja katsella alas kaupunkiin. ”Siitä ajatuksesta kehkeytyi laaja kunnostushanke, sillä tornin kunto oli haastavampi kuin kukaan osasi kuvitella. Kuten aina historiallisissa rakennuksissa, kunnostustöissä törmättiin moniin asioihin, jotka vaativat nopeaa reagointia ja kekseliäitä ratkaisuja. Rakennusprosessi oli sarja hyviä ja huonoja yllätyksiä. Tulos on kuitenkin upea: olemme saaneet kunnostetun ja toimivan rakennuksen, joka on turvallinen koti Viron arvokkaimmalle keskiaikaisen taiteen kokoelmalle”, toteaa Helme.

Nigulisten museon kunnostus- ja kehitystyöt on tehty Viron taidemuseon varoilla. Hissin ja skydeckin arkkitehtuurista ja suunnittelusta vastaa KOKO arhitektid -toimisto, ja rakennustyöt on tehnyt OÜ Tarrest LT.

Uutta on Pienen kappelin toisen kerroksen näyttelytila, jossa on esillä Viron taidemuseon keskiaikaisten puuveistosten ja alttarikaappien kokoelma. Historiallisesti Pienessä kappelissa ovat sijainneet lehterit, jotka tuhoutuivat toisessa maailmansodassa. Lehterien säilyneet syvennykset löysivät uuden käyttötarkoituksen galleriana. Pienen kappelin arkkitehtuuri on KOKO:n arkkitehtien Liis Lindveren ja Silvia Rändin yhteistyötä.

Kunnostuksen yhteydessä on merkittävästi parannettu Nigulisten saavutettavuutta kävijöille, joilla on erityistarpeita. Tornin kaikkiin kerroksiin vievän lasihissin lisäksi näkövammaisille on opasteraidat, ja rakennuksesta on tehty käsin kosketeltava kartta, joka auttaa kävijöitä orientoitumaan tilassa helpommin. ”Sekä isoja että pieniä museon ystäviä odottaa Nigulisten kirkon iso, käsin tunnusteltava pienoismalli, jonka avulla rakennuksen oppii tuntemaan paremmin. Kävijöillä on lisäksi mahdollisuus kuunnella Nigulisten museon merkittävimmän teoksen, lyypekkiläisen mestarin Bernt Notken Kuolemantanssin äärellä sen kuvailutulkkausta viroksi sekä maalauksen tekstinauhassa olevaa Kuoleman ja muiden hahmojen välistä vuoropuhelua viidellä kielellä. Näillä uudistuksilla haluamme tarjota mukaansatempaavia elämyksiä kaikille museon ystäville”, toteaa Nigulisten museon johtaja Tarmo Saaret.

Uudistuneen perusnäyttelyn työryhmään ovat kuuluneet Merike Kurisoo, Kerttu Palginõmm, Villu Plink ja Tarmo Saaret.