fbpx

Haku

Ryoji Ikeda. Supersymmetria 11.12.2015 – 28.2.2016

Ackermanni digitund

Ryoji Ikeda. Supersymmetria

Iso sali

11. joulukuuta taidemuseo Kumussa avautuu ainutlaatuinen näyttely Ryoji Ikeda. supersymmetria. Kansainvälisesti tunnettu taiteilija on saanut tästä hankkeesta myös Collide@CERN 2014 Prix Ars Electronica -palkinnon.

Ryoji Ikeda (synt. 1966) on Pariisissa asuva japanilainen taiteilija, keskeinen elektronisen nykytaiteen tekijä, joka suuntaa huomionsa äänen ja valon perusominaisuuksiin matemaattisen tarkkuuden ja estetiikan keinoin. Hän on yksi harvoista kansainvälisistä taiteilijoista, jotka ovat menestyneet sekä visuaalisissa että äänitaiteissa. Vuonna 2009 Ikedalle myönnettiin Ars Electronica Golden Nica -palkinto digitaalisesta sävellystyöstä.

Ikedan tilainstallaatio supersymmetria on taiteilijan käsitys maailman fysikaalisesta olemuksesta. Se perustuu hiukkasfysiikkaan kuuluvaan supersymmetrian teoriaan, joka pyrkii selittämään alkeishiukkasten – bosonien ja fermionien – avulla, miksi hiukkasissa on massaa. Supersymmetrisiä hiukkasia etsii Geneven lähistöllä sijaitseva maailman suurin hiukkasfysiikan laboratorio CERN, jossa suuressa hadronien eli komposiittihiukkasten törmäyttimessä toteutettavissa törmäyksissä pyritään löytämään uusia hiukkasia.

Jossain määrin Ikedan supersymmetria on installaatiokehitelmä hänen toisesta teoksestaan, audiovisuaalisesta superposition-performanssista (2012–…), jonka hän kehitteli lopulliseen muotoonsa 2014–2015 CERNin taiteilijaresidenssissä.

Idea, kompositio: Ryoji Ikeda
Ohjelmointi, tietokonegrafiikka, mekaniikka, optiikka, koneistuksen suunnittelu, tekninen toteutus: Norimichi Hirakawa
Ohjelmointi, tietokonegrafiikka, tietokonejärjestelmän suunnittelu, tekninen toteutus Tomonaga Tokuyama
Ohjelmointi, tietokonegrafiikka, elektroninen suunnittelu: Yoshito Onishi
Yhteistyössä: Gallery Koyanagi, Tokyo
Tekninen yhteistyö: Equipment cooperation Mix Wave, Inc., Bell-Park Co., Ltd.
Yhteinen kehittely: YCAM InterLab
Yhteistyökumppanit: Yamaguchi Center for Arts and Media [YCAM], le lieu unique, scène nationale de Nantes, Ryoji Ikeda Studio

Näyttely Kumussa:

Näyttelyn koordinaattori: Kati Ilves
Graafinen suunnittelija: Tuuli Aule
Näyttelyn teknikot: Valmar Pappel, Mati Schönberg, Andres Amos
Yhteistyökumppanit: Yamaguchi Center for Arts and Media [YCAM], le lieu unique, scène nationale de Nantes, Ryoji Ikeda Studio

Kiitämme: Viron kulttuurirahasto, Liviko

Ryoji Ikeda. Installaatio supersymmetria. 2014–2015. Taiteilijan omistuksessa