fbpx

Haku

Valon kaupunki. Virolaisia taiteilijoita Euroopan suurkaupungeissa 11.3.2016 – 7.8.2016

Ackermanni digitund

Valon kaupunki. Virolaisia taiteilijoita Euroopan suurkaupungeissa

Pariisin merkitystä 1900-luvun alun virolaistaiteilijoille on vaikea yliarvioida. Kaupunki kiehtoi taiteilijoita arkkitehtuurillaan ja valollaan, runsailla museokokoelmillaan, nykyaikaisilla taidesuuntauksillaan ja vapaamielisellä, luovalla ilmapiirillään. Matkasta Pariisiin tuli melkeinpä se pakollinen viimeinen silaus taiteilijan omintakeiselle käsialalle. Valon kaupungissa viipyivät lyhyen aikaa mm. Aleksander Vardi, Andrus Johani ja Kaarel Liimand, pidemmäksi aikaa Pariisista tuli kotikaupunki Karl Pärsimäelle ja Eduard Wiiraltille. Innoituksen lähteitä olivat muutkin suurkaupungit kuten Barcelona, Berliini ja Venetsia, joissa tämä näyttely pistäytyy Pariisin lisäksi.

Näyttelyssä piirustukset ja akvarellit ikuistavat viimeisteltyjen sommitelmien rinnalla bulevardien vilskeen ja laitakaupungin pihapiirien intiimiyden tuoreesti ja välittömästi. Suurkaupungin ja sen kirjavan asukasgallerian lisäksi teoksista voi etsiä myös heijastuksia niiden tekijästä – merkkejä vieraalla maalla olon vaikeudesta ja yksinäisyydestä tai kotiseudun kaipuusta. Kun matkoilla syntyneitä teoksia vertaa kotimaan maisemiin, saattaa huomata, miten taidemetropolien vaikutelmat ovat siirtyneet kotikaupungin kuvaukseen – välähdys Pariisin valaistusta tai bulevardien hälinää Tarton ja Tallinnan kaduilla.

Näyttelyssä esillä olevat teokset ovat peräisin Viron taidemuseon, Tarton taidemuseon sekä Underin ja Tuglaksen kirjallisuuskeskuksen kokoelmista ja yksityiskokoelmista.

Näyttelyn kuraattorit: Kerttu Männiste (Viron taidemuseo), Kadri Asmer (Tarton yliopisto)
Näyttelyn suunnittelu: Taso Mähar
Graafinen suunnittelu: Kätlin Tischler

Yhteystiedot ja lisätiedot:

Adamson-Ericin museo
Kerttu Männiste
Kuraattori
6066410, 5684 2804

Viron Ranskan-instituutti
Viestintäpäällikkö Emilie Toomela

5814 5058

Kiitämme:

Viron Ranskan-instituutti
Eesti Kultuurkapital
Molycorp Silmet
Tallinna Kesklinna Valitsus
Tallinna Kaubamaja

Eduard Ole (1898–1995). Pariisilaismaisema. 1927. Akvarelli. Viron taidemuseo