fbpx

Haku

Veistoskokoelman avoin säilytystila Perusnäyttely

Kadriorgin taidemuseo
Tuntematon taiteilija. Belvedere Apollo. 1800-luku. Viron taidemuseo
Perusnäyttely

Veistoskokoelman avoin säilytystila

Veistokset muodostavat Viron taidemuseon ulkomaisen taiteen kokoelmasta pienen, mutta merkittävän osan, jota on tähän saakka esitelty yleisölle hyvin vähän. Kadriorgin palatsin ensimmäiseen kerrokseen perustettavassa uudessa avoimessa säilytystilassa esillä oleva ulkomaisten veistosten kokoelma antaa yleiskuvan Viron historiallisista yhteyksistä länsieurooppalaiseen ja venäläiseen kuvanveistoon. Kokoelma koostuu yli 250 teoksesta, jotka ovat syntyneet Viron ulkopuolella 1700–1900-luvulla. Sen ytimen muodostavat veistosklassikoiden kopiot sekä neuvostovenäläinen taide. Muotokuvien rinnalla kokoelmassa on esimerkkejä figuureista ja koristeveistoksista.

Avoimen säilytystilan näyttely tarjoaa mahdollisuuden tutustua lähemmin sekä veistostaiteeseen että veistotekniikoihin ja -materiaaleihin.

Avoimeen säilytystilaan pääsee myös ilman museon pääsylippua.

Säilytystila on valmistunut Viron museoviraston museotoiminnan edistämisohjelman tuella.

Kuraattori: Maria Väinsar
Koordinaattori: Aleksandra Murre
Näyttelyarkkitehti: Mari Kurismaa
Graafinen suunnittelu: Mari Kaljuste