Näyttelyn keskiössä on italialaisen transavantgarden ja 1980-luvun puolivälissä Rühm T:n perustaneiden virolaistaiteilijoiden taiteen dialogi, jonka avainsanoja olivat maalaustaide ja vastakohtaisuus.
teamLab edustaa taidesuuntaa, joka ylistää 2000-luvun alun teknologiaa ja sen potentiaalia luoda harmoniaa kehon ja mielen sekä ihmisen ja luonnon välille.
Näyttely käsittelee Viron taiteen historiaa ja nykyaikaa ympäristökriittisestä näkökulmasta ja tutkii taiteen olemassaolon mahdollisuutta ja tarpeellisuutta ympäristökriisin aikakaudella.
Berliinissä työskentelevän taiteilijan Jeremy Shaw’n laajamittainen video-, ääni- ja valoinstallaatio, joka vie meidät kauas tulevaisuuteen, ihmisenjälkeiseen aikaan.
Taidemuseo Kumu on kutsunut kumppanikseen poikkeustilaa ikuistamaan taiteilija Flo Kasearun, joka on aikaisemmissa töissään käsitellyt herkästi ja osuvasti sekä ihmisiä että instituutioita.
Virossa järjestetään ensimmäisen kerran muinaisen Egyptin taiteen suurnäyttely, jossa on esillä tuhansia vuosia vanhoja arkeologisia löytöjä maailman suurimpiin kuuluvasta muinaisen Egyptin taiteen ja kulttuurin kokoelmasta, Italiassa toimivasta Museo Egiziosta.
Uusi perusnäyttely tuo esiin 1900-luvun viimeisen vuosikymmenen idearikkauden ja dynaamiset prosessit ja toisaalta uuden median rooli murroskauden heijastajana ja vaaranmerkkien pystyttäjänä.
Rave on elektronisen tanssimusiikin juhla, jonka vaikutuspiiri ulottuu musiikkikenttää laajemmalle ja joka näin vaikuttaa erilaisten alakulttuurien manifestaatioina myös visuaaliseen kulttuuriin.
Ando Keskkülan (1950–2008) retrospektiivisessä yksityisnäyttelyssä on esillä happeningejä, piirustuksia, maalaustaidetta, animaatioelokuva ja interaktiivisia (video)installaatioita.